Haku
Viitteet 1-2 / 2
Konenäkö poliisin kenttätoiminnassa
(2020)
Opinnäytetyön tarkoituksena on kirjallisuuteen perustuvan kvalitatiivisen tutkimuksen sekä asiantuntijoiden teemahaastattelujen avulla selvittää miten poliisissa hyödynnetään konenäköön perustuvaa tekniikkaa sekä mitä tulevaisuuden mahdollisuuksia konenäkö antaa poliisin kenttätoimintaan. Tekniikka kehittyy tällä hetkellä äärimmäisen nopeasti avaten uusia mahdollisuuksia viranomaisten valvonnan tehostamiselle. Oikein toteutettuna viranomaisten konenäköön ja -älyyn perustuvan valvonnan avulla pystytään parantamaan lainsäädännön takaamaa yksilönsuojaa. Tekniikan avulla valvontaa voidaan tehokkaammin kohdentaa niihin yksilöihin, joilla on keskeneräisiä tai hoitamattomia asioita viranomaisten kanssa.
Suomessa vuonna 2019 voimaan tulleessa henkilötietojen käsittelyyn ja siviilitiedusteluun liittyvässä lainsäädännössä on ennakoivasti huomioitu teknisen kehityksen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Tästä esimerkkinä on poliisin ja tullin toimivalta kasvontunnistukseen. Lainsäädännön mahdollistaessa valvonnan, pääsevät viranomaiset rakentamaan teknisiä valmiuksia valvonnan suorittamiselle mahdollisimman tietoturvallisesti ja yksilönsuojan huomioiden. Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat tekniset ratkaisut, kuten rekisterikilpiä lukeva videovalvontalaitteisto, on maailman huipputasoa.
Opinnäytetyötutkimus osoittaa, että konenäköön perustuvaa valvontaa sekä muuta tekniikkaa käytetään poliisissa jo erittäin laajasti maailmanlaajuisesti tarkasteltuna. Tekniikan hyödyntämisen tarkoituksena on lisätä rikollisten kiinnijäämistä sekä tehostaa rajallisten poliisiresurssien käyttöä kohdentamalla valvontaa tunnistettuihin ongelmiin.
On mielenkiintoista, miten uudet lain sallimat mahdollisuudet otetaan viranomaisten toiminnassa käyttöön ja mitkä ovat esimerkiksi kasvojentunnistuksen mukanaan tuomat hyödyt rikollisten tavoittamiseksi. Järjestelmän rakentaminen sekä käyttöönotto poliisissa tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen aihe, josta voisi tehdä jatkotutkimusta poliisin kenttätoiminnan näkökulmasta.
Asiasanat: kasvontunnistus, kenttätoiminta, konenäkö, poliisi, rekisterikilven luku...
The research methods used in this thesis are qualitative literature review and theme interview. The objective is to survey how machine vision-based technology is used in police field operations and what future possibilities the developing technology...
The research methods used in this thesis are qualitative literature review and theme interview. The objective is to survey how machine vision-based technology is used in police field operations and what future possibilities the developing technology...
Kasvontunnistaminen poliisissa - nyt ja tulevaisuudessa
(2019)
Keskusrikospoliisissa toteutettu Poliisin pilotti- ja kehittämisprojekti kasvonvertailun käyttöönottamiseksi on loppusuoralla. Järjestelmän käytön laajuuden ja tehokkuuden tulee määrittelemään erityisesti Poliisin uusi ...

